|
Etusivu |
KUULUMISET
17.5.10 - Aktiivisuus huipussa
Oho, viikonloppuna päivitin kaikkien kilpailevien kalenterit. Oho.
Lisäksi tein KMT Tuulen-Vireelle muistosivun. Oho.
Tänään laitoin kesäkuun poniravien kutsun esille + tein kutsun VRER-raveihin ja lähetin anomuksen. Oho.
Lisäksi talliin tuli tänään uusi she-tamma, jonka keksin Slovakia-Suomi pelin erätauolla ja tein sille sivun + varasin astutuksen.
Eli Ike, olkaa ystävällisiä.
Vähän pisti tuossa vknloppuna harmittamaan, että tallissa on niin paljon suomentammoja ilman kuvia. Täytyy varmaan raahautua johonkin näyttelyyn kuvaamaan, koska
tammoja on tulossa lisää + yhdelle on tekemättä sivut... Plaah. Voitteko tuoda jotain hyvärakenteisia sh-tammoja tohon meidän pihaan, niin voin kuvata niitä? Kiitos.

10.5.10 - Tulevaisuuden tähti
Tänään kävin muistaessani katsomassa Kasvattajakruunun karsintojen tulokset. Enni ei ollut oikein pärjännyt, mutta Siru oli voittanut oman karsintansa. Kävinpäs sitten vilkaisemassa
myös finaalin tulokset ja mitä vanhat silmäni näkivätkään: Siru oli ottanut ja voittanut oman finaalinsa! Siis meidän ihan vaan montea varten kasvatettu tamma, joka nyt vaan
"vähän juoksentelee näissä kärrylähdöissä ennen tositoimia". No, kyllä tamma edelleen on menossa monteradoille, mutta positiivinen yllätys tämäkin. :)
Saanen siis esitellä vuoden 2010, 3-vuotiaiden Suomenhevosten Kasvattajakruunun voittajan: Ryysyrannan Sydäntensärkijä

9.5.10 - Mestari tallissa
Tänään ehdin taas vähän päivittelemään, Takulle sain sivun auki, vielä puuttuu vähän luonnetta, sekä kilpailutulokset on pahasti
päivittämättä, mutta laittelen ne kuntoon lähitulevaisuudessa. Pääasiana oli saada tamman sivu auki ja kuvat kondikseen, että
pääsen ilmoittamaan tammaa näyttelyihin. Takulle myös varsoja suunnitteilla, joten silmä tarkkana tulevaisuudessa.
Talliin on myös saatu uusi mestari, 3.5 juostiin MiniOlympia-finaali ja aivan puskista rynnisti meidän oman pikku laiskuri, eli
Ryysyrannan Jyväjemmari! Olen kyllä pikkuorista todella ylpeä, sehän oli ennakkoon veikattu viimeiseksi. Siskoplikka Nasu ylsi
kymmenenneksi, väsyttyään vähän lopussa.
Hevosten ilmoittaminen ollut pari viikkoa taas jäissä, irl niin järkyttävä kiire. No, jos ensi viikolla... Näyttelyihin olen sentään saanut
Elmeriä ilmoitettua ja Samikin on tyrkyllä yksiin näyttelyihin.

20.4.10
Kannatti muuten aloittaa kuulumiset-sivu.
Ensinnäkin vahvasti a) epäilen ettei KUKAAN edes lue tätä ja b) en edes "ehdi" kirjoittaa tänne...
No, anyway, samapa tuo. Pääsiäinen mennä pätkähti muutama viikko sitten ja allekirjoittaneella oli sen verran vapaata, että
ehdin mukavasti tallin kanssa häärimään. Sain tehtyä jokusen muistosivun + julkaistua osittaisen Ryysyrannan-kasvatit listan, joka
on siis päivitetty malli. Sieltä tosin puuttuu noin puolentoista vuoden kasvatit, mutta ei se mitään, alkuun on päästy. Lisäksi olen
aivan erityisen tyytyväinen siihen, että sain kaivettua esiin muutaman sellaisen ponin, joita en oikein edes muista kasvattaneeni. Nämä
kaverit olivat tilausvarsoja ja olin ne onneksi tajunnut emän sivulle kirjata, muuten olisivat unohtuneet vallan.
Viime viikkoina, on tullut myös muutama tilausvarsa-pyyntö, jotka tietysti aina mieluusti toteutetaan. Myös myytävistä sain myytyä siellä
pyörineet, joskin sivuja ei ole ilmoitettu, että taisi olla kananlento sekin yritys.
Oman tallin kalusto on myös lisääntynyt, joka on siis aina huolestuttavaa, nimimerkillä "kokemusta on". Näin homma taas lähtee
iloisesti käpälästä, mutta ei se mitään, siitä on monen vuoden kokemus!
Omia kasvatteja on kasvamassa kaksi, tammat Siru ja Ryysyrannan Loistokas,
jolla ei ole vielä sivua, mutta hän on yhdistelmästä Pohjolan Igor x Loisto-Mocca.
Lisäksi on tullut ihanaisia poneja, Lunedista Ellu-tamma ja Sagatum Trottersista
tilarina suloinen Elmeri.
Hevosia olen yrittänyt parhaani mukaan ilmoittaa raveihin, päivittää tuloksia sivuille, tehdä vanhoja sivuja uusiksi, kirjoittaa luonteita... Tämä
homma ei varmaan koskaan lopu ja hyvä niin. :) Lisäksi näyttelyihin on kynnelle kykeneviä ilmoitettu.
Menestystäkin on tullut ja varsinkin ponien saralla, josta olen erityisen ylpeä. Nasu ja Jemma pääsivät MiniOlympia-Finaaliin ekalla yrittämällä!
Jännityksellä siis odotamme 3.5.10 ajettavaa finaalia!

29.3.10
Kylläpäs olen oikein kunnostautunut. Eilen illalla ilmoitin vielä heposia raviloihin, toivottavasti edes osa mahtui mukaan.
Sitten tein Tuulen Tuiver:lle muistosivun uuteen malliin. Noita kuolleita koneja on vaan niin järkyttävästi, että menee kyllä ja
ikä ja terveys, ennen kuin niille kaikille on sivu valmis ja uusia tulee kuitenkin "säännöllisesti" lisää.
Tänään olen myös ehtinyt. Tein Wanhat Ravit-arkistosivun ja päivitin sinne jo vuoden 2009 tulokset. Arvoin samalla myös viime
syyskuussa olleiden poniravien tulokset... Anteeksi ihan oikeasti kaikille, kun niissä meni näin kauan, mutta unohdin ne erittäin
totaalisesti. Mutta siellä ne nyt ovat, jos joku niitä vielä kaipaa.
Sitten tein Green´s Humor Harleylle muistosivun, ponilegenda on palannut virtuaalikartalle.
Kovasti olisi myös hinku järjestää ravit ja teettää varsoja, mutta onko tuossa nyt sitten kummassakaan järkeä, vanhojakin varsoja
on myymättä ja tallissa olisi paljon kaikkea kesken...

28.3.10
Ajattelin kirjoitella tänne vähän kuulumisia / päivityksiä, ehkä joskus jotain mielipiteitäkin blogimaiseen tapaan...
Blogia en ainakaan vielä aloita, kun en sinne varmaan juurikaan ehdi kirjoittelemaan.
Muistin tänään, että Salli astutettiin viime vuonna. Hetken etsiskeltyäni, löysin astutusmerkinnänkin.. Hyvä minä! Joten anteeksi
Leenalle YEP:n, varsan tiedot on tulossa ja sivun teen näinä päivinä. Varsa ikääntyy nyt suoraan kolmevuotiaaksi ja menee kokeeseen,
onhan sen syntymästä jo puoli vuotta... Lisäsin tamman jo juoksijat-sivulle, mutta varsinainen sivu tulee myöhemmin.
VRER:n kalenteriin oli tullut raveja, tarvinnee osallistua illemmalla, mikäli pääsen takaisin kotiin.
Omien sivujen päivitys kesken, vähän ollut kiireitä ja innostus kateissa, vaikka ne tarvisi kyllä tehdä...
_____________________________________________________________
© MRT 2010
Kopioiminen Suomen tekijänoikeuslain nojalla kielletty!