Vili tuli meille kasvattajaltaan Shavolta, muutaman startin kilpailleena. Ostin sen koska se a) on pienhevonen
ja b) sen isänisä on Harhakuva W, jonka orilinjan edustajaa minulla ei ollut yhtään (ravi)tallissa.
Ja tuohan se uutta verta talliin emälinjansa puolesta, joten mielestäni varsin hyvä ostos.
Luonteeltaan Vili on aivan ihana, se on varsinainen herrasmiesori ja sen puolesta varsin virkistävää, koska
kyllä noita tammojen perään huutelevia huligaaneja on nurkat väärällään. ;)
Vili ei milloinkaan, vahingossakaan tee ihmiselle mitään pahaa. Se ei pure, eikä lyö etusella, eikä yritä riistäytyä
irti. Ei, se ei sotke edes varpaita vaan tottelee aina nöyrästi ihmistä. Hoitaessa Vili on mahdottoman mukava, se
lähestulkoon torkkuu, kun sitä harjaa, valjastus ja suojien laitto on kuin pala kakkua. Kun kaikki on valmista lenkille
lähtöä varten, odottaa Vili rauhassa, että ihminen pääsee kärryille ja lähtee vasta merkistä liikkeelle.
Vilin mielestä sen karsinassa voisi olla aina joku paijaamassa sitä ja se tuleekin innolla tervehtimään kaikkia, jotka
karsinan oven avaavat. Usein sen näkee myös ulkona notkumassa aidalla ja kun ihminen lähestyy sitä, niin se rupeaa
oikein söpöilemään, jos vaikka saisi vähän rapsutuksia ja ehkä myös leipää. Tarhasta Vilin hakeminen ei ole mikään
ongelma, se antaa takuuvarmasti kiinni. Viliä voi hyvin taluttaa pelkällä narulla, se ei tarvitse suuhunsa ketjua tai
piiskoja mukaansa, koska se seuraa sinua kuin koira ja pysähtyy jos sinä teet niin.
Ajettaessa Vili on ihan yhtä tottelevainen, kuin aina muulloinkin. Se ei myöskään pelkää yhtään mitään.
Syystöihin menevä puimuri saa ihan rauhassa huristella ohi ja fasaani singota sen jalkoihin kesken lenkin ja Vili
ei edes säpsähdä. Kävelylenkit mennään kävellen ja jos hölkkää pyydetään, niin sitä Vili myös menee. Hiitit sujuvat
kärkihevosena, pullaamisesta ei tarvi Vilin kärryillä olla huolissaan. Vilillä on myös ratsastettu ja ajettu reellä
sekä uitettu ja missään näistä ei ole minkään näköistä ongelmaa. Saattaa olla, että tulevaisuudessa suuntaamme myös
työkilpailuihin tämän kuuliaisen pikku orin kanssa.
Raveissa Vili on kuin kotonaan. Sitä ei haittaa varikon hälinä, vaan se odottelee rauhassa katoksella, että
pääsee liikenteeseen. Vilille riittää muutama kierros radalla ja kävelytys lämmitykseksi. Toisten kanssa startissa
se menisi mielellään muiden kanssa, mutta kuuliaisuutensa takia se kyllä irtautuu joukosta loppusuoralla, jos
ohjastaja kerran niin pyytää. Startin jälkeen sen kanssa voi huoletta mennä pesupaikalle, koska Vilillä ei ole mitään
taipumusta elvistellä muille hevosille tai heittäytyä hankalaksi.
Vili myös matkustaa asiallisesti edes takaisin ja on muutenkin oivallinen kuljetettava, se ei kopissa metelöi tai
keksi mitään kepposia. Myös kaikki perustoimenpiteet, kuten kengitys, madotus ja hampaiden raspaus sujuvat Vilin
kanssa ongelmitta.
Sukuselvitys tulossa.
|
|
Ravitulokset 2007
29.4 Rr Pronssi, Koelähtö, 2100 m, HYV - 1.43,6ke
1.5 Rr Unikuva, VRER, 2100 m, 4/13 - 1.51,8 // 200 ve
2.5 Rt Ajaton, VRER, 2100 m, 7/10 - 2.00,3
5.5 Rt Dreamfield, 2100 m, 2/5 - 30,2 // 1.500 ve
12.5 Rr Afterline, VRER, 2100 m, 9/16 - 1.48,4xx
15.5 Narrilaivan, 2100 m, 5/11 - 1.46,5xx // 100 ve
15.5 Vilahdus, 2600 m, 9/14 - 1.43,4
16.5 Rr Unikuva, VRER, 2600 m, 1/10 - 1.52,4 // 1.000 ve
16.5 Koronjärvi, 2100m, 1/9 - 1.45,3 // 2.000 ve + loimi
20.5 Starberry, VRER, ry 2100 m, 8/12 - 1.43,8a
20.5 Vilahdus, 2600m, 14/15 - 1.46,6
26.5 Rt Railot, VRER, 2100m, 4/6 - 1.39,7ke // 400 ve
28.5 Yep Trotters, 2100m, 1/8 - 1.48,0ke // 600 ve + loimi
1.6 Shadow, VRER, 2100m, 4/13 - 1.35,7xx // 200ve
8.6 Pt Usvajärvi, VRER, 2100m, 2/16 - 1.35,6xx // 500 ve
10.6 Koronjärvi, VRER, 2100m, 14/14 - 1.31,3x
12.6 Strawberry, VRER, ry 2100m, 7/14 - 1.32,6axx
15.6 Rr Unikuva, VRER, 2100m, 8/16 - 1.46,9 // 100 ve
2.7 Narrilaivan, VRER, 2100m, 11/16 - 1.32,8
28.7 Yep Trotters, 2100m, 2/8 - 1.29,8 // 750 ve
29.7 Vt Anio, VRER, lähtö 7, 2100 m, HLL
30.7 Ajaton, VRER, 2100m, 2/11 - 1.30,5 // 1.100 ve
Yhteensä 21st, totosijoin 3-4-0. Voittosumma 7.450 ve.
Ravitulokset 2009
6.8 Kind Trotters, lähtö 8, 2100 m, 2/10 - 1.26,8 // 1.100 ve
19.8 Kind Trotters, lähtö 8, 2100 m, 2/9 - 1.26,9 // 1.100 ve
23.8 Kind Trotters, lähtö 8, 2100 m, 14/16 - 1.29,6
28.8 Kind Trotters, lähtö 8, 2100 m, 9/15 - 1.29,1
1.9 Burnout Stable, lähtö 4B, ry 2100 m, 4/10 - 1.33,5a // 2.000 ve
Yhteensä 5st, totosijoin 0-2-0. Voittosumma 4.200 ve.
Ravitulokset 2010
20.3 Pohjantalli, lähtö 6, ry 2600 m, HPL
10.4 Derpy Racing TM, VRER, lähtö 6, 2100 m, 3/12 - 1.25,8x // 600 ve
11.4 Derpy Racing TM, VRER, lähtö 6, 2100 m, 6/12 - 1.28,6 // 50 ve
17.5 Ikirouta, lähtö 5, 2100 m, 4/7 - 1.26,8 // 200 ve
20.5 Ikirouta, VRER, lähtö 5, 2100 m, 13/16 - 1.28,1
Yhteensä 5st, totosijoin 0-0-1. Voittosumma 850 ve.
Näyttelytulokset
4.4.2010 Aken Ravitalli, NJ-ravurinäyttelyt, sh-orit, HYL
24.4 Valhalla, NJ, sphorit, 6/12 - KuMa, JS
|